Palvelumme

Räätälöidyt yksityismatkat

Luova Finland on erikoistunut suunnittelemaan ja järjestämään ainutlaatuisia, räätälöityjä yksityismatkoja kiinankielisille asiakkaille Suomessa. Vaikka toimimme pääasiassa Suomessa, järjestämme mielellämme lisäretkiä myös Ruotsiin, Islantiin, Norjaan, Tanskaan, Viroon, Latviaan ja Liettuaan.

Kiinnitämme huomiota yksityiskohtiin siitä hetkestä, kun asiakas on meihin yhteydessä, aina kotiinpaluuseen saakka. Matkamme ovat joustavia, sillä jokaisessa kohteessa asiakkaalla on oma asiantunteva opas, joka huolehtii asiakkaan toiveista ja tarpeista. Jokainen päivä suunnitellaan henkilökohtaisten kiinnostusten, aikataulun ja matkatoiveiden mukaan. Kaikki eivät matkusta samoista syistä, joten räätälöimme jokaisen ohjelman asiakkaan tarpeiden mukaan. Palvelumme keskittyvät pääasiassa kulttuuriin, muotoiluun, koulutukseen, liiketoimintaan, luontoon ja terveydenhuoltoon.

Tavoitteenamme on tarjota vaivaton ja todella erityinen kokemus, jota asiakas ei hetkeen tule unohtamaan. Asiakkaamme ovatkin palaneet Suomeen toistamiseen ensimmäisen vierailun jälkeen. Paikallistuntemuksemme avulla suunnittelemme täydellisen matkan ympäri Suomea. Nähtävyyksien ja aktiviteettien lisäksi voimme järjestää myös majoitukset ja ateriat eri kohteissa.

Etuihimme kuuluu aidot yhteydet paikallisiin ihmisiin, minkä ansiosta asiakkaamme pääsevät kokemaan paikkoja ja tutustumaan ihmisiin, jotka eivät kuulu normaaleihin matkapaketteihin. Olemme mm. järjestäneet käsityötunteja Helsinkiläisen opettajan ohjeistuksella, käyneet lumikenkäilemässä ja pilkkimässä paikallisen kotipihalla, kalastaneet ja grillanneet saaristossa sekä tutustuneet useaan suomalaisen yrityksen tarinaan. Emme keskity pelkästään kokemukseen vaan myös koulutukselliseen näkökulmaan ja jaamme mielellämme tietoa paikallisesta kulttuurista, ihmisistä, historiasta ja tavoista.

Meidän tehtävä on varmistaa, että asiakkaalla on mukavaa ja turvallista, sekä pääsee nauttimaan Suomesta ainutlaatuisella tavalla.

Palveluihimme sisältyy:

  • Matkasuunnittelijan ja oppaan täysi tuki ennen matkaa, matkan aikana ja sen jälkeen

  • Paikallisten asiantuntijoiden vetämät kiinan kieliset yksityiset opastetut kierrokset

  • Aidot paikalliset elämykset ympäri Suomea, Pohjoismaita ja Baltian maita

  • Asiakkaan tarpeiden mukaan järjestetyt majoitukset, ateriat ja kuljetukset

People preparing food over an outdoor campfire with logs, rocks, and hanging cups.
A spread of breakfast foods on a wooden table, including three bowls of orange soup with chips and beans, a plate of tres leches cake with berries, three bread rolls with butter, a small bowl of vanilla ice cream, and a glass of yogurt with granola and blueberries. A large vase with orange and yellow flowers decorates the table.
A woman in a black swimsuit standing in shallow water near a rocky shoreline, leaning over and splashing water on her face under a tree branch, with sailboats on the water in the background.

Esteetön matkailu

Haluamme, että jokainen matkailija voi nauttia matkastaan Suomessa mukavasti, turvallisesti ja huolettomasti. Luova Finland tarjoaa pyynnöstä selkeää tietoa esteettömyydestä kaikissa aktiviteeteissa, majoituksissa, kuljetusvaihtoehdoissa sekä kävelyreiteissä. Olipa kyse apuvälineiden käytöstä, esteettömästä sisäänpääsystä tai muista erityistarpeista, autamme asiakkaita suunnittelemaan sujuvan ja turvallisen matkan. Teemme tiivistä yhteistyötä paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa löytääksemme parhaat ratkaisut ja järjestämme yksilöllisiä palveluja aina mahdollisuuksien mukaan.

Miten tuemme esteetöntä matkailua

  • Yksityiskohtaiset tiedot esteettömyydestä ennen varauksen tekemistä

  • Suosituksia esteettömistä reiteistä ja kohteista

  • Neuvoja sopivan vaatetuksen ja varusteiden valmisteluun

  • Järjestelyjä lapsiperheille ja lastenrattaiden käyttäjille

  • Kunnioittavaa tukea näkö-, kuulo- ja liikuntarajoitteisille matkailijoille

Jokainen matkailija ansaitsee tulla toivotetuksi tervetulleeksi. Kerrothan meille esteettömyystarpeistasi etukäteen, niin teemme parhaamme räätälöidäksemme sinulle mukavan ja esteettömän matkakokemuksen Suomessa.

Yhdenvertaisuus

Luova Finland toivottaa kaikki asiakkaat lämpimästi tervetulleiksi. Olemme sitoutuneet tarjoamaan matkailukokemuksia, joissa jokainen vieras tuntee olonsa turvalliseksi, arvostetuksi ja kunnioitetuksi – riippumatta sukupuolesta, kansallisuudesta, etnisestä taustasta, uskonnosta, toimintakyvystä, iästä tai muista henkilökohtaisista ominaisuuksista.

Matkailua, joka kunnioittaa kaikkia

  • Nollatoleranssi kaikelle syrjinnälle ja häirinnälle

  • Kunnioittava ja kannustava ilmapiiri koko matkan ajan

  • Kulttuurisensitiivisyys ja ymmärrys kaikissa palveluissamme

  • Ammattitaitoiset yhteistyökumppanit, jotka jakavat arvomme ja toimivat niiden mukaisesti

Ymmärrämme, että jokainen matkailija on yksilö. Jos sinulla on erityisiä tarpeita, toiveita tai kulttuurisia huomioita, kerrothan niistä meille etukäteen. Näin voimme tehdä tarvittavat järjestelyt ja varmistaa, että matkasi Suomessa on mukava, turvallinen ja kaikille avoin.

KOROSTAMME PALVELUISSAMME

Suomalaisten palveluiden tukeminen

Paikallisten ja luonnon kunnioittaminen

Asiakkaiden toiveiden toteuttaminen

Esteettömyys kaikille

Yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys

Ympäristövastuullisuus ja paikallinen kestävyys

Suomalaisten palveluiden tukeminen • Paikallisten ja luonnon kunnioittaminen • Asiakkaiden toiveiden toteuttaminen • Esteettömyys kaikille • Yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys • Ympäristövastuullisuus ja paikallinen kestävyys •